My story part 4.

Ja hups näin puolivuotta hurahti ja oon vasta nyt valmis jatkamaan kuivaa jupinaa ittestäni. Viimeksi jäätiin vuoden 06 lopulle ja lopullinen paraparakäänytys tapahtui jouluna, kun paketista paljastui Play it Again vol. 3 - kokoelmalevy. Jotenkin sinne oli päätynyt mukaan japanilainen eurobeatpoppisryhmä shanadoo ja heidän King Kong.

Muutamia viikkoja ennen oli juuri Anime-lehdessä näkynyt FinnParanoidsejen artikkeli paraparasta, joten biisin alussa japaninkielisen höpötyksen joukosta pisti sana "parapara" vähän korvaan. Youtubeen haku KING KONG, ja tulokseksi annettiin tunnetun Hinoi Teamin (Night of Fire, anyone? (Se missä Korikki todella aloitti tanssimaan paraparaa (kuten Seigi no Mikatan isosisko hänen käski tehdä))) versio samasta biisistä tanssimuuveineen.

Se oli menoa sitten, opettelin samalla kaikki mahdolliset muutkin Hinoin biisit ja kutosen joululoma meni lähes kokonaan tanssiessa. En itse suosittele kenellekään aloittelevalle paraajalle aloittaa tanssimista Hinoi Teamin kanssa, sillä sivustepin ei kuulu todellakaan olla noin leveä jnejnejnejnejej... Lopulta vikat puoli vuotta koristreeneissä meni enemmän parailuun kuin pelailuun. J-rockiin ihastuin lopulta An Cafen ja ayabien muodossa. Sitten tuli samalla Cyber shop, Morticia ja miniernuvaihe josta olen erittäin ylpeä. Mangaa oli vielä toistaiseksi pakko ostaa vähintään neljällä kympillä kuussa.

Oma hame, toppi, kaverin hame, kaverin huppari, kaverin mekko, kaverin huppari - Morticia

About kaikki muu mahdollinen - Cyber shop

Tässä kuva uudesta uljaasta ulkomuodostani (joka oli ehtaa lolitaa) Tampere Kupliilla maaliskuussa 2007. Kuva on revitty jostain päin nettiä, mutta varmuuden vuoksi kyklooppisoin seuralaiseni mikäli he eivät enää ole yhtä innokkaita jakamaan ernuaikaisia kuviaan. Samassa tapahtumassa tuli esille että ayabie oli tulossa Suomeen pitämään keikkaa Tavastialle. Pakko oli saada joku isukki järjestämään liput, ja lopulta 280507 oli ensimmäisen jiirukeikan vuoro. Mä olen puhunut keikasta aikaisemminkin, mutta voin vielä hieman lisäillä.

Ayabie oli silloin vielä niin ylivisual, onneksi nykyään he panostavat ulkonäköön huomattavasti vähemmän. Muistan että oltiin kaverin kanssa viimeiset jotka pääsivät nimmarijonoon, meidän jälkeemme kaikki käännytettiin jo pois. Valokuvasaalis jäi todella huonoksi, hyviä kuvia sain tasan yhden mutta nimmareiden ja kättelyiden jälkeen Anttilan turvamies tuli kysymään ollaanko faneja ja antoi meille nimmarikynät. Kiitettiin vartijaa antamalla pokkana halit. Itse sain basistin eli Intetsun kynän ja kaveri toisen kitaristin Yumehiton. Oltiin tosi jee ja tosi iloisia ja keikalla oli tosi jee vaikka mitään ei näkynyt mutta taisin rakastua silti (Y).

Henkinen taso ennallaan

Kirjoituslaiskuus on ilmaantunut taas joka ikisellä kerralla kun olen avannut bloggerin. Oikeastaan taidan taas kevätsäiden tultua viihtyä enemmän ulkona kuin koneella mikä on varsin jännä juttu. Mulla olis vaikka mitä aiheita taas mistä voisin avautua, mutta kirjottaminen tuntuu vaan niin hiton hitaalta.

Viime viikolla näin peruskoulun päättyessä saatiin opolta takaisin sekä kirjeet että julisteet jotka olimme tehneet seiskalla itsellemme. Vaikka liian hyvän muistin vuoksi muistin lähes kaiken mitä olin kumpaankin kirjoittanut, niin silti en voi sanoa kuin että olin ehkä maailman jännin/oudoin/söpöin/tyhmin seiska ikinä. Ok, olin lolita. Kutsuin itseäni viuhumadoksi ja puupiksi. Piirtin lentäviä kaloja ja porkkanoita. Enkä ole muuttunut tarkemmin ajateltuna yhtään. Kuvat hieman kökköjä (eikä edes johdu kamerasta tai valosta), mutta siinähän ovat silti. Tekstit ovat 3 vuoden takaa, kuvat kahden.

"Mitä musiikkia nyt kuuntelet? Pidätkö vieläkin samoista bändeistä kuin nyt? Nyt pidän Ayabiestä, An Cafesta ja Muccusta. Olen menossa Gazeten keikalle! Muistat varmasti millaista siellä oli. Toivon että siitä tulisi loistava."

Muistan todellakin Gazen keikan. Ensin viisi tuntia jonottamista kylmässä huonosti pukeutuneena ilman minkäänlaista seuraa, sitten hyppäys muutaman sadan ihmisen ohi kaverin kavereiden seuraan -> oma tuska oli täysin turhaa. Keikalla en nähnyt mitään, tungos oli niin suuri että vain kelluin ihmismassan mukana koskematta maahan. Lopulta hukkasin kaverin jolla oli narikkalappuni ja joudun odottamaan yli tunnin. Puolenyön aikaan yksin kampissa joku mies pyytää yöksi, kännykästä oli loppunut akku, busseja ei enää mennyt. Lopulta sain jostain päin Espoota taksikyydin sillä isä ei ollut ajokunnossa. Loistava keikka siis. Ja pikkuhiljaa alan taas pystyä kuuntelemaan juuri mainittuja bändejä uudelleen...!

"Oletko vieläkin Japani-obsessoitunut? Mistä nyt pidät? Luen Azumanga Daiohia, FMA:ta ja ostin viime lauantaina ekan Full Moonin. Pidän Ayabien Aoista. Oletko nähnyt hänet uudestaan? Toivon että olet!"

Olisin varmaan ilahtunut jos olisin kuullut vaihtarisuunnitelmistani. Ja mitä nyt muistelen, niin Azumanga Daiohista en jaksanut ostaa kuin ensimmäisen osan ja myöhemmin jollain lahjakortilla kolmannen. FMA'tkin olen antanut eteenpäin ja Full Moonin eka osa jäi viimeiseksi. Ja näinhän minä Aoin. Ja vielä ihanampana kuin aikaisemmin!

"Pukeudutko vieläkin Gothic Lolitaan? Vai oletko jo Gootti tai jopa Sweet lolita? Oletko tutustunut muihin samanlaisiin? Entä uskaltanut Terriblen miitteihin. Teetkö itse vaatteita? Onko Morticia vielä lempikauppasi vai onko nyt joku muu? Haaveilen aina Marblen vaatteista!"

Tätä lukiessani melkein itkin. Koska todellakin päädyin sweettariksi niin voin jälkikäteen sanoa että en todellakaan koskaan ollut gothic lolita vaan pelkkä pitsiernu. Pelkään Morticiaa ja Marblekin näyttää liian muovipitsioksennukselta että vaikka vaatteiden mallit ovatkin välillä ihan hienoja niin en ehkä pukisi. Ehkä aika kultaa muistot mutta Terrible lisäsi silti ihanasti elitistisyyttä. Onneksi tästä on jo melkein 3 vuotta. ♥

Enkä yhtään tiedä miksi tuolla lukee Versailles. En muistaakseni koskaan kuunnellut kuin pari biisiä todetakseni ettei aivan ollut mun juttu. Ehkä ajattelin että tälläinen fakta unohtuisi parin vuoden aikana : D