Henkinen taso ennallaan

Kirjoituslaiskuus on ilmaantunut taas joka ikisellä kerralla kun olen avannut bloggerin. Oikeastaan taidan taas kevätsäiden tultua viihtyä enemmän ulkona kuin koneella mikä on varsin jännä juttu. Mulla olis vaikka mitä aiheita taas mistä voisin avautua, mutta kirjottaminen tuntuu vaan niin hiton hitaalta.

Viime viikolla näin peruskoulun päättyessä saatiin opolta takaisin sekä kirjeet että julisteet jotka olimme tehneet seiskalla itsellemme. Vaikka liian hyvän muistin vuoksi muistin lähes kaiken mitä olin kumpaankin kirjoittanut, niin silti en voi sanoa kuin että olin ehkä maailman jännin/oudoin/söpöin/tyhmin seiska ikinä. Ok, olin lolita. Kutsuin itseäni viuhumadoksi ja puupiksi. Piirtin lentäviä kaloja ja porkkanoita. Enkä ole muuttunut tarkemmin ajateltuna yhtään. Kuvat hieman kökköjä (eikä edes johdu kamerasta tai valosta), mutta siinähän ovat silti. Tekstit ovat 3 vuoden takaa, kuvat kahden.

"Mitä musiikkia nyt kuuntelet? Pidätkö vieläkin samoista bändeistä kuin nyt? Nyt pidän Ayabiestä, An Cafesta ja Muccusta. Olen menossa Gazeten keikalle! Muistat varmasti millaista siellä oli. Toivon että siitä tulisi loistava."

Muistan todellakin Gazen keikan. Ensin viisi tuntia jonottamista kylmässä huonosti pukeutuneena ilman minkäänlaista seuraa, sitten hyppäys muutaman sadan ihmisen ohi kaverin kavereiden seuraan -> oma tuska oli täysin turhaa. Keikalla en nähnyt mitään, tungos oli niin suuri että vain kelluin ihmismassan mukana koskematta maahan. Lopulta hukkasin kaverin jolla oli narikkalappuni ja joudun odottamaan yli tunnin. Puolenyön aikaan yksin kampissa joku mies pyytää yöksi, kännykästä oli loppunut akku, busseja ei enää mennyt. Lopulta sain jostain päin Espoota taksikyydin sillä isä ei ollut ajokunnossa. Loistava keikka siis. Ja pikkuhiljaa alan taas pystyä kuuntelemaan juuri mainittuja bändejä uudelleen...!

"Oletko vieläkin Japani-obsessoitunut? Mistä nyt pidät? Luen Azumanga Daiohia, FMA:ta ja ostin viime lauantaina ekan Full Moonin. Pidän Ayabien Aoista. Oletko nähnyt hänet uudestaan? Toivon että olet!"

Olisin varmaan ilahtunut jos olisin kuullut vaihtarisuunnitelmistani. Ja mitä nyt muistelen, niin Azumanga Daiohista en jaksanut ostaa kuin ensimmäisen osan ja myöhemmin jollain lahjakortilla kolmannen. FMA'tkin olen antanut eteenpäin ja Full Moonin eka osa jäi viimeiseksi. Ja näinhän minä Aoin. Ja vielä ihanampana kuin aikaisemmin!

"Pukeudutko vieläkin Gothic Lolitaan? Vai oletko jo Gootti tai jopa Sweet lolita? Oletko tutustunut muihin samanlaisiin? Entä uskaltanut Terriblen miitteihin. Teetkö itse vaatteita? Onko Morticia vielä lempikauppasi vai onko nyt joku muu? Haaveilen aina Marblen vaatteista!"

Tätä lukiessani melkein itkin. Koska todellakin päädyin sweettariksi niin voin jälkikäteen sanoa että en todellakaan koskaan ollut gothic lolita vaan pelkkä pitsiernu. Pelkään Morticiaa ja Marblekin näyttää liian muovipitsioksennukselta että vaikka vaatteiden mallit ovatkin välillä ihan hienoja niin en ehkä pukisi. Ehkä aika kultaa muistot mutta Terrible lisäsi silti ihanasti elitistisyyttä. Onneksi tästä on jo melkein 3 vuotta. ♥

Enkä yhtään tiedä miksi tuolla lukee Versailles. En muistaakseni koskaan kuunnellut kuin pari biisiä todetakseni ettei aivan ollut mun juttu. Ehkä ajattelin että tälläinen fakta unohtuisi parin vuoden aikana : D

Daiki-Day

Kakusta piti tulla iso ja mehevä mutta lopputulos muistutti lähinnä jonkinlaista suklaahyytelöä. En olekaan ennen feilannut niin pahasti leipomuksissa mutta ei se haittaa, hauskaa oli ja lopputulos oli jopa ihan syötävä. Hieman ylisuklainen tosin!

Perhekuva vasemmalta oikealle: Tri A.Koira, herra Ikiad Akoira, Neiti A. Koira, Pikku Myy.

Päivänsankarikin saapui paikalle. Njoo, ei yhtä isot bileet kuin vuosi sitten (olisipa kerrankin edes viikonloppu) mutta ajatushan on tärkein. Eli onnea 19 vuotiaalle Daikille, sillä vuorokausihan vaihtui kuuden aikaan Japanissa. Vuosi täysi-ikäisyyteen ja lailliseen biletykseen, sekä meidän ensitapaamiseen, tietysti!

Ja synttärikirje lähti postiin tuttuun tapaan viime viikon maanantaina, toivottavasti osoite ei ole ihan väärä (en nimittäin tarkistanut) ja saapuu perille ja jonaan kauniina päivänä hän lukisikin kirjeen. Hah, tälläkertaa luvassa ei ollut kimaltavia keltaisia pulupiirustuksia, mutta sydäntä riipaiseva rakkauskirje kuitenkin. Tai sitten ei anyway... <3

All alone in the big city

Sen lisäksi että vietin viime pääsiäislomalla useita tunteja uusinta-opettelemassa kanjeja ihan kurssikirjamme alusta lähtien, niin sen lisäksi istuin nenä kiinni myös toisessa kirjassa. Kirjasto oli sulkeutumassa n. 5 minuutin sisään ja jotain oli 9 tunnin junamatkalle lainattava ja newnooniaeiollutsaatavillajaolinluvannutlukevanisenjopuolivuottasittenmitätossalukee Tokyo? Otetaan se.

Eli niin kuin takakannessa lukee, niin tarina kertoo 18-vuotiaasta englantilaisesta Adamista joka päättää varastaa isänsä visan ja ottaa äkkilähdön Japaniin etsimään kadonnutta siskoaan pimeiltä baarikujilta. Pientä katsausta paikallisiin nähtävyyksiin kuten kapselihotellit, yakuza ja hetken ajan jopa cossaavat nuoret, mutta pääpaino oli loppujen lopuksi päähenkilön ja paikallisen nuoren naisen romanssissa ja seksielämässä. Välillä tunsinkin hieman myötähäpeää Adamia kohtaan sillä mokomalla oli tyttöystävä odottamassa Englannissakin sekä vanhemmat jotka avittivat asiaa lähettämällä poliisit perään. Lukijalle ei edes kerrottu miten asiat tulee päättymään kotopuolessa, mutta muuten loppu hyvin, kaikki hyvin ja mutta kirja oli sopivan koukuttavaa hömppää ja täydellistä lomaluettavaa ja itse kyllä kirjasta pidin. Näin superlyhykäisenpikasesti tiivistettynä.

Vaan huomenna on pyhäpäivä. Katsotaan millainen kakkukriisi tulee!

LM.C - Tavastia - 5.4.2010

Ahaha, se on ohi nyt, ja hengissäkin jopa pysyin. Klubikeikat todellakin on koukuttavampia kuin mikään tupakka tai suklaa, ja jos ei olisi raha- tai seuraongelmaa niin voisin genrestä riippumatta ostaa lipun kaikille tuleville keikoille. Eli taisin virallisesti tehdä comebackin Tavastiloille?

...Sääli vaan etten jaksa sen kummemmin (näin ahkerana bloggaajana ja krijoittajana) selostaa päivän tapahtumia, kuin että kiitos turhan pääsiäisen Helsinki oli täysin autiona jos Kampin nurkissa nuohoavia ernuja ei oteta huomioon ja säällä on aina jotain j-keikkoja vastaan. Ja kuvasaldoni taso oli parhaimmillaankin joko tätä tasoa:

...tai sitten tätä:

Eikä youtubessa ollut yhtään jonovideota saatavilla!

Eikä jonotussäännöissä ei enää olla edes niin natseja ja "ryntäys" oli jo parikymmentä minuuttia ennen kuin se olis ollut edes sallittua. Maleksimallakin pääsi keskelle jonoa ja keikallakin paikka oli sopivasti keskellä mistä vain katottuna, mayan juomapullo lensi suoraan päin ja kasteli totaalisesti ja loppuun vielä riemastuttavasti sylkäisi pari minuuttia suussa pidetyt vedet yleisön päälle. Oh joy. Biisivalikoima lähinnä uutta matskua jolle en vielä ole kovin lämmennyt mutta Days, BOYS&GIRLS, OH MY JULIET., 88, PUNKY HEART ja monet muutkin toimii aina, mutta jäin silti kaipaamaan lemppareitani. Missä oli Yellow Beauty, Bokura no Mirai tai Sentimental PIGgy Romance esimerkiksi? :( Maya jutteli ihanan aktiivisesti yleisölle ja yritti sönköttää puhua suomeakin epätoivoisesti (Mäkkäri - Mukkoli?), ja vaikka en enää fanitakaan bändiä niin en todellakaan kadu että menin. Ihan hieno kokonaisuus joka hymyilyttämään vieläkin. Vaan yksi miinus: 

MISSÄ VIIPYI TIKKARIT?