27 February 2010

Asennemuutoksia

Jotenkin kaiken tämän jälkeen, olisi ehkä pikkuhiljaa aikaa muuttaa asennettaan. Itteänikin on pitkän aikaa ärsyttänytkin mokoma elitistisyyteni, mutta omaksi hirvityksekseni, ja muiden iloksi se alkaa jo pikkuhiljaa murentua.

Monet lähitutut tietävätkin, että olenkin varsinainen antiernu, joka dissaa kaikkia ja kaikkea, mikä liittyy esimerkiksi animeen ja mangaa, sekä J-rockiin. On helppoa vihata jotain, jonka tuntee hyvin, sekä jollain tavalla huomattavasti enemmän oikeutettuakin. Olen aina nyrpistellyt nenääni niille, jotka jaksavat päteä että "lolz, kuuntelex jotaa japsirokkii? Nehä pukeutuu kaikki iha mekkoihi ja näyttää naizilt". Vaikka negatiivisten kommenttejen esittäminen on sallittua, niin tehkää se perustellen, ja niin, että tiedätte mistä puhutte. Niin kuin väittelyssä, pelkällä inttämisellä ei pitkälle pääse. "Inhoan sitä, koska..."
Ilman avointa ja uteliasta luonnettani tuskin olisin koskaan päässyt tutustumaan japanilaiseen kulttuuriin. Olen tiedonjanoinen ja haluan ymmärtää ja tietää erilaisista asioista. Yleensä olen myös erittäin haluton dissaamaan mitään, mutta silti varsin taipuvainen ylimielisyyteen monia asioita kohtaa. Kaksinaismoralistinen moralisti, tiedän mitä ajattelette. Ehkä sitä voisi kutsua viha-rakkaussuhteeksikin koko japanihöskää kohtaan. Olen vastakohtien ja ristisiitaisuuksien multihuipentuma.


Viime kuukausien myötä, osin varmaan tämän bloginkin, uusien ystävieni, sekä jonkinsortin henkisen kasvun ja traumoista ylipääsemisen myötä olin tänään valmis etsimään kirjahyllystäni Ayabien Ecumenical Imagen ja katsoin sen läpi jopa ihan nauttien. Pyysin kyseistä keikka-DVD'tä vuosi sitten joululahjaksi, mutta tähän mennessä olin katsonut sen vain kahdesti, ja kummallakin kerralla tein jotain aivan muuta kuin keskityin videoon. En oikein itse ymmärräkään, miksi edes halusin kyseistä DVD'tä. Kai halusin jotenkin jarruttaa itseni muuttumista, kuin protestiksi koko suunnanmuutostani vastaan. Vaikka itsensä muuttumista ei voi vuosien varrella mitenkään estää, on silti ok olla vihaamatta entistä itseään. Olen ylpeä Nylon Beatista, Gimmelistä, My Chemical romancesta sekä kaikista muistakin musiikkiin tai muuhun elämäni osa-alueeseen kohdistuvista vaiheistani. Vaikka ne ovat kaikki ohi, on oikein arvostaa niitä. Jos Naikkarit vielä keikkailisivat, menisin varmasti täysissä fiiliksissä mukaan bailaamaan 12 apinan tai Senegalin öiden tahdissa. Hei, musamakuni on AINA ollut loistava, en varmasti ole koskaan kuunnellut huonoa musiikkia. Japanilaisia bändejä dissaamalla dissaan siis samalla itseänikin. Terveen itsetuntoni myötä minun olisi paras oppia myös pikkuhiljaa myöntämään että "Kyllä, kuuntelin An Cafea ja pukeuduin Bäkkäriin!", sekä etsiä sama utelias luonne ja omia suosikeita myös J-rockin joukosta. Maailmankuvan tai musiikkimaun laajentaminen ei ole koskaan tuskin tehnyt kenellekään mitään pahaa.

Muutokset eivät koskaan tapahdu hetkessä. Kuten J-rockin karsiutuminen elämästäni nollatoleranssiin asti. Ensin oli pienet asenteelliset muutokset poikapoppia kohti, sitten japanirokkilakko, joka lopulta venähti odotettua pidemmäksi. Sitten tuli joukkoonkuulumattomuuden tunne, inhon ja ärsytyksen tunne sekä täydellinen eristäytyminen. Vaikka olenkin diiva ja nirppanokka, ei silti yleensä tapoihini kuulu luokitella itseäni muita paremmaksi. Onneksi alan taas pikkuhiljaa palata takaisin paljetti- ja höyhenkoristellulta valtaistuimeltani. Ehkä on taas aika kohdata ernuhieltä haisevat keikkaluolat, ladata koneelle takaisin vanhoja lemppareita ja kuunnella läpi vanhat, pölyttyneet albumit. Hitaasti hyvä tulee, mikään ei tapahdu hetkessä, ja vaikka olenkin pienin askelin taas menossa kohti ernumusiikkia, jotkut asiat silti pysyy silti varmasti vielä entisellään. Kutsu mua ernuksi and I'll shoot ur head off. Aitoa ylpeyttä ja itsetuntoa ei kasata hetkessä, joten liika muistuttelu vain kiskoo takaisin sinne mistä tulinkin, eli Johnnyglitterin keskelle. Ehkä joskus olen myös valmis tutustumaan uusiin tuttavuuksiin, odottakaas vaan, kohta pyydän muilta jo musiikkivinkkejä!

Pitäisi vain jaksaa odottaa LM.C'hen. Siitä tulee varsinainen koitos kohdata neurtaalisti taas mustapinkkihiuksiset ja muovipitsiä oksentavat ernut. En ehkä vielä siihen mennessä ymmärrä sitä visuaalista viehätystä, tuskin koskaan, mutta toivottavasti muistan taas, että hekin ovat vain ihmisiä. Sellaisia kuin minä itsekin. Itkettää aivan kaikki ne keikat jotka olen missannut tässä vuoden aikana - An Cafe, MIYAVI, Takanori Nishikawa, muun muassa. Vaan unohdetaan se, here I come, peljätkää kanssaihmiset, olen valmis taas muiden litistämäksi ja yliajetuksi. Opetetaan rokkarit ja popparit ja Lady GaGa elämään sopusoinnussa A.K'n musiikkikirjastossa. ♥ 

Ikäongelma, taas.

Sain juuri kutsun Japaniin kesälomalla, joten tällä hetkellä vertailen hysteerisenä lentoja, sekä itken sitä että lähes 100% varmuudella en pääse ilman matkaseuraa lähtemään. Ja matkaseuran hankkiminenkin on helpommin sanottu kuin tehty, kun edes Ruotsiin en TegoMassun keikan (jota ei pidetty) aikaankaan päässyt. Olisikin jo vakituinen työ ja täysi-ikäisen paperit, hmph.

Vaikka on se kolmen päivän työputkikin ihan tarpeeksi väsyttävää. Sen loppumisen juhlistuksena helmikuun toinen Shokura, jonka halusin ehdottomasti katsoa samaan aikaan kun Suomen taitoja punnittiin jääkiekossa. Säästyinpähän muiden ihmisten kitinöiltä, hahaha.


"Tukehdu pitsaas, bitch!", sanoi Daiki ja virnuili ikuisuudelta tuntuvan ajan tietokoneen ruudulta. Veinasin siinä säikähdyksissäni melkein totellakin, mutta olin liian utelias näkemään mitä uusimmassa Shokurassa tapahtuukaan. Mä oikeasti unohdin täysin, ketä oli mukana special vieraina!



Ja vaikka tulinkin tänne avautumaan siitä, miten idioottia on olla ala-ikäinen, enkä puhumaan varsinaisesti Shokurasta, niin en silti osaa pitää suutani tukossa: Onko outoa huomata, että A.B.C-Z'stä puuttuu yksi jäsen vasta kun esitys on ohi? Tai unohtaa kokonaan Fumiton nimi ja miettiä varmaan pari minuuttia että: "Ei, Goseki ei näytä tuolta!"? Mielestäni ON, enkä vieläkään keksi sille muuta selitystä kuin muutenkin loista kasvo- ja nimimuistini sekä yleinen havainnollistamiskykyni. Hasshi ja Tottsu homoili taas, ja löysin oikeasti maailman suloisimman lapsen. Oikeasti! Se voisi varmasti hoitaa juontamishommia vielä uudestaan tulevaisuudessakin. 

25 February 2010

Arashikukkia ja silmäpusseja

Kilometripostaus niin kuin aina silloin, kun ei ole mitään muuta asiaa kuin picspam. Jos nyt yritän jotain asiaakin ujuttaa väliin, niin Hitomi no Screenin ennakkotilaukset jäivät sopivasti Mayonakan ja Dreams come true'n väliin, joten myyntilukematkin ovat luultavasti ihan hyvät.


Suomen markkinoiden uusin Myojo-julkaisu eli 3/2010 sekä mukana tullut Young Song. Kannessa vähän sekalaista sakkia, eli Yamada, Chinen (Hey!Say!JUMP, NYC Boys), Nakayama Yuma (Jr's, NYC Boys) sekä Shintaro ( Jr's, Snow Prince Gasshoudan), sekä Arashikukkia. Yllättävästi KAT-TUN pääsi komeilemaan Young Songiin uuden sinkun myötä.



Silmäpussit grr. 


Kaikkien iloksi mukana oli myös - yllätys yllätys - Yamada juliste! Ja paidattomana tietysti. 


Onkohan tarra-arkit nyt muodostuneet ihan vakioksi, glossy pin upin lähdön jälkeen? Ei ainakaan itseäni haittaa, ja vaikka tuskin minnekään liimaan isoa Shintarotarraa, mutta vähintäänkin saan tuosta hieman apua uusien pikkujunnujen tunnistukseen.



Isommat junnut veti hieman homoksi omat shoottinsa.




Lehtien taiteellisimmat osiot on yleensä aina Arashin. Niiden kuvat vaan on niin hienoja, että unohdan jopa ärsyyntyä siitä etten pysty lukemaan lehden haastatteluja. Suorastaan taidetta, voisin vaikka maksaa koko lehden hinnan pelkästään vain noista kuvista!


HeySayn etsiväteemainen photoshoot, eikä idea ainakaan tullut Yamada uudesta doramasta. 




En ole vieläkään ymmärtänyt, miten 18-vuotias voi millään tapaa näyttää tuolta. Se ei vaan ole mahdollista!


Non-johnny'seista vakiosuosikit Miura ja Takeru. Heh, silmänruokaa, vaikka en niiden näyttelijänurasta hirveästi tiedäkään. Miuraakin olen nähnyt vain Bloody Mondayssa ja Gokusenissa. Oon vaan niin superlaiska kattomaan mitään sarjoja.


Pikku-Teppei. Ihana, vaikka onkin lyhyt ja lauluääni on kuin kuristetulla kissalla. Joo, tykkään silti kuunnella!


Maki Horikita on oikeasti yksi maailman kauneimmista naisista, ja Sho yksi parhaimmista miehistä (huom, miehistä), joten heitä on kiva nähdä kahdestaa. 

Tokyokan, Annankatu 24, Helsinki

Ja jos en ole koskaan maininnut, niin Myojoa saa tutusta ja turvallisesta Tokyokanista. Uusi numero ilmestyy sinne suunnilleen 10. päivän aikaan ja kuukauden toisella viikolla. Hinta on n. 16-17€. Jossain kohti lehdet menivät todella nopeasti, joten itsekin pyrin aina puhelimella varaamaan lehden sen ilmestyessä, mutta nyt yleensä on vielä jäljellä edellisenkin kuukauden lehtiä. Uskallan siis patistaa muitakin ostamaan (ostakaa ostakaa!), sillä olen aika varma, että ehdin kyllä ostaa omani. Vuoden ajan lehteä on myyty, enkä ole vielä missannut yhtäkään, jee. 

Jos joku ei ole käynyt Tokyokanissa, niin kauppa sijaitsee Annankatu 24'ssa, eli Kampilta Marimekon viereisiltä ovilta vain suoraan eteenpäin. Niin kuin nettisivuilla sanotaan, niin saatavilla on suuret kasat japanilaista ruokaa, keittiötarvikkeita, yukatoja, lehtiä yms.

23 February 2010

My story part 3.

Ei oikein ole omista jutuista kirjoittaminen maistunut läheskään niin hyvin kuin ihanista artisteista, joten en ihan omassa aikataulussani pysynyt. Yritän taas päästä kahlattua eteenpäin kylmiä väreitä aiheuttavissa muistoissa ja valokuvissa.


Welcome Kamppi, my new home. Ensimmäinen kerran sain kokea huomion hurmaa kyseisessä kauppakeskuksessa tämä asu päällä, ja aika paljon tuli kommentteja tyyliin "miksi sulla on bumerangi selässä?" Nurkissa pyöriminen alkoi, ja kun oli tarpeeksi harjoiteltu julkista esiintymistä cosplayssa oli aika kunnon tapahtumankin, eli Tampereen Traconin -06. Kaikki pitivät lupauksensa ja tekivät cosplaynsa kunnialla mummojen avustuksella, vaikka omani oli selkeästi massiivisin bumerangijutusta johtuen. Onneksi sitä ei luokiteltu vaaralliseksi styroksin vuoksi  tai ihme kyllä liian suureksikaan. Enhän mä nyt olisi ollut uskottava Sango (from Inuyasha) ilman tota juttua.


Ärsyttää tosin, että kunnon kuvamateriaalia ei juuri ole, sillä en tainnut olla niihin aikoihin yhtä pakkomielteinen kamerani kanssa kuin nykyään. Nämä kaksi kuvaa onkin sitten lähestulkoon kaikki mitä itsestäni jälkeenpäin löysin.



Vielä nytkään en ymmärtänyt mitään paneelien ja keskusteluiden päälle, vaan mielummin shoppailin koko päivän myyntipöydillä ja nautin paikan kahjosta sosiaalisesta ilmapiiristä. Vähempi kiljumista ja sekoilua kuin aikaisemmin, mutta vielä aika hysteeristä menoa. Hauskaa taisi olla ekat tunnit, mutta lopulta alkoi siinä n. 6 tunnin kohdalla hieman väsähtää. Nykyäänhän se iskee jo toisen tunnin kohdalla.


Ihme juttu, että voin myös tästäkin Naruto.fi'n miitistä sanoa, että oikeasti viihdyttävää. Otin videon kyseisestä "Uchiwaa mä metsästän" leikistä, ja se olisikin julkaisemisen arvoinen, mutta en kehtaa laittaa mitään muista ihmisistä ilman heidän lupaansa. Olin silti ainoita, jotka olivat jossain muussa kuin Naruto-cossissa, joten en vieläkään aivan täysillä ollut mukana vaikka tunsinkin jo muutamia uusia ihmisiä porukasta. En vaan muista missä kohti pidinkään viikonlopun mittaisen Naruto-maratonin ja katsoin 80 ensimmäistä jaksoa. Siihen sitten jäikin suurimmaksi osaksi animekokemukseni, sillä olin enemmän perso paperisille versioille. Tuossa vaiheessa jo seurasin n. kaikkia suomijulkaisuja, ja ostin A-luokkaistakin silloin kun rahaa oli hieman ylimääräistä. En vieläkään ymmärrä millä tuon kaiken kustansin.


Yksi jännimmistä asioista joihin vahingossa kuitenkin törmättiin, oli FinnParanoidsien vaatimaton mutta yllättävän pitkä esitys (videota on minuuttitolkulla kovalevyllä). Ensikosketus paraparaan, ja päädyinkin kotona jammailemaan ja apinoimaan noita muuveja. Hauskaa huomata, että Paranoiditkin on kehittyneet hurjasti noista päivistä, ja saaneet myös lisää jäseniä. Parailusta muodostui pitkäksi aikaa puoliaktiivinen harrastukseni, josta ehkä puhun in next ep.

22 February 2010

Greetings from Thailand

Tuliaisia! Heti kun äitini ilmoitti n. kuukausi sitten lähtevänsä Thaimaaseen pariksi viikoksi miehensä kanssa, oli pakko pyytää katsastelemaan paikallisia levyhyllyjä. Etsikää levyjä joissa "Golf & Mike" ja pari siloposkista poikaa! 
Harmillisesti heidän lomakylänsä oli äärimmäisen pieni, mutta kiitos kaupunkireissun heidänkin eteensä ilmestyi levykauppa (Imagine ehkä nimeltään, ainakin muovipussin mukaan?), josta sain haluamani. 


...Eli Golfin ja Miken pari levyä. Randomilla napattuna saaliiksi sain heidän albuminsa Get R3ady, sekä jokun, jonka nimestä ei hajuakaan, ja joka ei oikeastaan ole lainkaan albumi, vaan VCD. Vielä tarkemmin sanottuna karaokelevy, jossa oli 8 musiikkivideota sanoilla. Biisit olivat kaikki hempeitä ballaadeja, ja sekä videot ja biisit olivat kaikki melko samankaltaisia, mutta silti luonnollisesti ihania. Myös Get R3adyn mukana tuli samanlainen karaokelevy kaikista levyn biiseistä ja kaikkiin tehdyistä yksinkertaisista musiikkivideoista. Tyyli tosin oli paljon hiphopimpi ja biisit vaihdikkaampia, vaikka muutama sama hempeilybiisi olikin molemmissa mukana. Kuvanlaatu oli taasen kuitenkin aika loistava, enkä saanut kumpaakaan toimimaan niin kuin piti DVD-soittimella, joten sain tyytyä katsomaan tietokoneella. 





Nerokkaimmat kannet ikinä, ja "keskiaukeamalla" oli kaksi kuvalehtistä, toinen Golfista ja toinen Mikestä. Toisaalta kansien koko on hieman hankala, sillä se ei mahdu mitenkään päin kunnolla levyhyllyyni, paitsi makaamaan rumasti kaikkien muiden levyjen yläpuolella.




Toisen levyn kannessa (aivan ensimmäinen kuva) oli Golf, ja takakannessa (ylläolevassa kuvassa) Mike. Ei hirveästi muuta erikoista sanottavaa tästä levystä, muuta kuin kiitos hirmuisesti, että olen päässyt yli hullusta mustasukkaisuudesta nähdessäni joitain idoleita yms. poseeraamassa tyttöjen (OMG!) kanssa. Pystyn jopa hyväksymään sen, että jopa kultstipuppelini saattavat mahdollisesti seurustella. Oon siis vihdoin kasvanut isoksi. Tuon kuvalehtisen photoshootit oli oikeasti nättejä, vaikka mielummin tosin olisinkin halunnut varata koko tilan ainoastaan noille kahdelle popparipojalle.


Tässä muuten Inspirationin karaokevideo Get R3adyltä. En ennen ollut tätä nähnytkään, mutta itse biisi on silti ollut yksi lemppareistani niin kauan kun olen duon tuntenut. Silti tuo kilkutuskohtaus tuo aina mieleen High School Musicalin keittiökohtauksen, mikä ei ole kovin hyvä juttu!

Ainoa aivan valtavan kokoinen miinus tuli siitä että ne todellakin ovat piraatteja. Täkäläisen on niin hankala uskoa, että piraatteja oikeasti voidaan myydä kauppakeskuksissa sijaitsevissa liikkeissä, ja että koko kaupungista löytyisi vain yksi paikka josta aitoja voisi ostaa. Eikä turistit sitä tietenkään voi tietää ellei ole ottanut asioita harvinaisen hyvin selville. Tässä oli siis hyvä selitys levyjen uskomattoman halvoille hinnoille, eli toinen oli n. 150 bahtia ja toinen 250! Eli x-ratesista tsekattuna n. 3 & 5 euroa. Siinä tapauksessa mulle olisi varmasti voitu ostaa enemmänkin levyjä... vaikka ehkä ei liikaa makeaa kerralla, onneksi Thaimaa on suosittu matkailukohde, eli vaikka itse tuskin sinne vielä lähivuosina pääsisinkään, niin aina voin kinuta taas tuliaisia. Ja toivottavasti hyvällä tsäkällä myös aitoja.

...Ja ei, en osaa sitten sanaakaan thaita. : D

21 February 2010

Kaikesta huolimatta rakastan!

Youtube-laatuun en tyydy. Superhyvälaatuinen HD versio lagasi. Fanisivustoille, blogeille tai livejournaliin yms. meneminen olisi ollut uhkarohkeaa sillä en halua nähdä spoilereita, screencapseja tai mitää, ennen kuin näkisin Hitomi no Screenin musiikkivideon hyvälaatuisena ja tökkimättömänä VLCllä soitettuna.
Koska suunnitelmat harvemmin toimivat nirson mieleni mukaan (aiheuttaen hermoromahduksen!), niin sain haluamani vasta tanssitreenejeni jälkeen joissa kävin toteamassa, että niitä ei ole. 

Jos nyt kuitenkin satutte olemaan vähemmän laatufriikkejä, niin tässä on linkki youtube-versioon. Pelkään silti pahoin että tulee poistetuksi kuukauden sisään, mutta toivotaan parasta! Ja jos ei Hey!Say!JUMP tai muut JE'n pikkupenskat kiinnosta, niin kuvitelkaa sitten mielessänne millainen minä olin katsoessani tuota videota ensimmäisen kerran. En ehkä niin paha kuin katsoessani itku kurkussa niiden uusinta live DVD'tä, mutta melkopaha kuitenkin!

No voi paska, se poistettiin (=


Ja tottakai pistän kuvia itteäni eniten kiinnostavista kohtauksista, eli Daiki, Daiki ja kaksi muuta, Daiki ja neljä muuta, Daiki ja yhdeksän muuta sekä hakattu Yamada.

Video oli vähän juoneton, eikä kertonut oikein mistään. Muitutti oikeastaan yllättävän paljon edellistä sinkkua Mayonaka no Shadow boy siinä mielessä, että taas oli joku mystinen missio eikä edes tälläkään kertaa selvinnyt hakkasivatko ne nyt sen ihme ninjamörön. Näyttävää menoa ainakin, ja kaikkia näytettiin vaihteeksi sopivan paljon, ei ainoastaan muutamaa suosituinta. Jäin kyllä kaipaamaan myöskin niiden upeaa koreota tähän biisiin. Kai nyt tanssiminen käy hyvin taistelun lomassa? Sopivaan aikaan muuten päättivät tehdä jotain samurai-tyylistä, sillä olen juuri lukemassa kuuluisan Miyamoto Musashin fiktiivistä elämänkertaa ollen jo 850 sivun paremmalla puolella. Haluaisinpa muuten nähdä sen miehen ilmeen, kun näkisi tuon taistelun. Varmaan kuolisi nauruun kun kattoisi liian hienoksi laitettuja hiuksia (joille ei luonnollisesti käy mitään taistelun aikana), erittäin käytännöllistä sotavaatetusta tai miekkailutyyliä. Tähän tämä samuraikulttuuri on mennyt!

Huudatetaan nyt tätä biisiä kyllästymiseen asti, toivotaan hyvää myyntisaldoa, sillä mitä paremmin myy, sitä luultavammin saadaan pian lisää. Vaikka saatiinhan me nyt puolitoista vuotta odottaa MnSB:nkin jälkeen vaikka se myikin paremmin kuin mikään niistä kahdesta debuuttisinkun jälkeen imestyneestä.

 Ensi viikolla taas hieman duunia, jotta saisin maksettua pian ilmestyvät HSJ:n ja Junioreiden kalenterit, sekä LM.C'n uusimman albumin. Iiix, jännä tunne taas kun löytyy liikaa musiikillista ostettavaa!

16 February 2010

Takaisin Tavastialle


Hah. Mä niin vannoin edellisellä LM.C'n keikalla vuosi ja 8 päivää sitten, että se tulisi olemaan viimeinen J-rock-keikkani. Vaan mitenpäs kävikään? Tänään kävin ostamassa pari lippua huhtikuiselle Tavastian keikalle. Lippuja on tiketin mukaan enää vain "rajoitetusti jäljellä", joten jos lippua ei vielä ole, niin ostakkee. Nykyään ne näköjään ovatkin vain 27€, eli n. kympin halvempia kuin vuosi sitten! Toisaalta jonotusaika on nipistetty vaivaiseen tuntiin, joten tulossa on taas pelottava "ryntäys" heti kun kello lyö 17:00.

Vaan rokista nyt kun aloitin puhumaan, niin laitetaan esille pari lähiaikoina julkaistua tyylikästä kipaletta, jonka ainakin omalla löyhällä kategorisoinnilla luokittelen rokiksi, sillä kitara + rummut + basso = bändi = rokkia, kun vastaavasti mikrofooni + playback = poppia.








ONE OK ROCK on mulle ihan uusi juttu, kuullut aikaisemmin vain pari kappaletta katsoakseni mitä Moriuchille kuuluu. Sillä niille, jotkai eivät sitä aikaisemmin ole tienneet, niin 1OR'in TAKA eli Takahiro Moriuchi oli hetken mukana NEWSissä, mutta jättäytyi touhusta heti debuutin ja ensimmäinen singlen NEWS Nipponin jälkeen. Nyt on niin outoa kuvitella, ton asenteen ja esityksen jälkeen että poika on ollut JE'ssä. Vaikka onkin hyvännäköinen, niin hyvin on saanut kaiken liian suloisuuden karistettua. Enkä voi sanoa, että wau, ihana ääni, ja lämpenen tuolle Kanzen Kankaku Dreamerille tosi paljon, taidan edelleen pitää agressiivisesta suorasta karjumisesta. Tuo mieleen jotenkin MCR'rän, jota tuli kuunneltua paljon kolmisen vuotta sitten.


NEWS vuodelta -03, ja TAKA on ruutukrakainen oikeassa reunassa.






Sitten rauhallisempiin tunnelmiin, eli flumpoolin kaunis balladi zanzou. Flumpool on niin parhaimmillaan hitaiden biisien kanssa, vaikka yleensäottaen pidänkin enemmän nopeasta temposta. Voin kuitenkin kuvitella niiden fanien surun, jotka olisivat halunneet nähdä videolla enemmän muitakin kuin vain Ryutaa, mutta itse ihailen sitä että videosta on heitetty soittimet veks. Mulla taitaa olla ongelma instrumenttien kanssa, mun silmissä ne vain rajoittaa kamalasti, ja tekee videosta yksitoikkoisen... Tavallaan toivoisin, että oppisin hieman paremmin arvostamaan oikeita muusikoita, enkä ainoastaan mediaperseitä.