10 February 2010

My story part 2.

Jatketaan aiheesta My History.

Joskus viidennen luokan aikoihin keväällä mukaan ilmestyi Inuyasha, johon koukutuin valtavasti seuraavan vuoden ajaksi. Kaikki pokkarithan olen jo antanut eteenpäin, mutta kyllä niistä ekoista näkikin, että niitä oli luettu niin kovasti, että luultavasti osasin jo kaikki vuorosanat ulkoa. Miroku oli ehkä hotein tyyppi ikinä, Sangosta tuli ehkä suurin idoli ikinä, ja mikään ei kiehtonut enempää kuin se sekopäinen rakkaus niiden kahden välillä... ah eskapismia. 


Joskus keväällä luokkalaiseni tutustuttivat minut myös J-rockiin ensimmäisen kerran, mutta koska kyseessä oli Miyavin Senor Senora Senorita, sain koko touhusta aika sekopäisen kuvan. Japanirockia? Lähinnä joku hullu  sönköttämässä  flamengotanssijoiden keskellä oudoilla muoviviiksillään.


Lopulta kuudennen luokan aivan alkuhetkillä kaverini sattuivat toteamaan, että hei, huomenna olis Animecon Helsingissä. OMG, siis joku Animecon? Epävarmaa oli kyllä siinä vaiheessa, että miten hitossa me sinne voitaisiin päästä. Sehän oli Helsingissä, n. 40 minuutin junamatkan päässä eli ihan mahdotonta mennä! Lopulta kyytijärjestelyt sovittiin, kaulaan supastyle satiininauha, hiukset tosi kawaiille pikkuponnareille sivuille ja eikun matkaan.
Eka pysäkki oli tietysti Blippo, jossa olin käynyt aikaisemmin joskus neljännellä luokalla tätini kanssa kun mulla ei vielä ollut mitään aavistusta koko animejutuista. Hamtarokrääsiähän mä silloin vain olin katsellut. Helsinkituntemukseni oli siis aika naurettavaa luokkaa, sillä tuskin olin aikaisemmin käynyt Kampissa. Taisin ostaa jotain ah niin ihania Inuyashajuttuja, ja katsoin ihan silmät pyöreinä kaikkea sitä pinkkeyttä ympärilläni, ja sitä törkeän mageeta cossaajaa siitä jostain sarjasta jonka nimeä en enää muista. Törkeän magee taisi käsittää siinä vaiheessa japanilaisen merimieskoulupuvun, kissahatun, hännän ja tassut.



Tässä oli ensinäkymiä. Ooh, siellä oli Kagomea, Seshoomarua ja muutama muukin jonka tunnistin. Ujostelun jälkeen uskalsin jopa käydä halaamassa Mirokua. Noihin aikoihin (eli vuonna 2006) tapahtuma ei vielä ollut läheskään niin massiivinen kuin se on nykyään, mutta älyttömän pienien tilojen takia siellä oli erittäin hankalaa liikkua, eikä sisätiloissa jaksanut kamalasti viettää aikaa. Ostin luultavasti n. 5 ihastuttavaa julistetta, jotka majaili seinillä lähestulkoon pari vuotta, ja ensimmäisen Narutoni, josta en ymmärtänyt sanaakaan ylihaastavan englannin (!) vuoksi. 


Sitten mukaan kuvioihin tuli Naruto.fi'n miitti, johon samaiset kaverini josta kaikki paha alkoi, raakasivat vaikka en ollutkaan vielä jäsen tai tiennyt paljoakaan sarjasta. Kieltämättä miitti jopa nykyluokittelullani oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin suunniteltu, sillä paikalle raahattiin paperinen Sasuken pää, jota porukat sadistisessa mielihyvässä hakkasivat pesismailalla. Itse en rohjennut, mutta lopulta kun kallo saatiin halkaistua, suostuin käydä poimimasta muutaman sieltä pompanneen karkin. Ensivaikutelma oli erittäin positiivinen, ja seuraavasta päivästä eteenpäin olin ahkera N.fiin jäsen. Nyt käyttäjätilini on luultavasti kyllä poistettu, harmillisesti... mutta toimin nimellä Kin-chan, .sillä Naruton Kin oli "syntynyt" samana päivänä kuin minä ja sehän oli hieno juttu.

-kappas, ei ollutkaan, eli käyttäjäni Kin onkin vielä tallessa. Loistava esimerkki niistä ihanista ala-asteajoista. Muistan niin elävästi sen kuin varsinaisena matikkanerona keksin tuon GaaLee-suhdelaskun. Pakkohan se on tännekin laittaa, puhtaasti alkuperäisenä:

Tieteellisesti todistettua! 

Elikkä, ja tämähän on täsin totta, ja se on ihan tieteellisesti todistettu, että GaaraxRock Lee on 1932. Ja Leen suhde Gaaraan on noin 2,4285714 Ja Gaaran suhde Leehen on noin 0,4057971 xD Keskellä matikan tuntia päähäni iski mielen kiintoinen kysymys. Olimme laskemassa eri asioiden suhteita eri asioihin, ja sitten ajatten ''Leen suhde Gaaraan? Entäpä gaaran suhde Leehen? Entä Gaara kertaa Lee?'' xb Niinpä välitunnilla nappasin paperia ja kynän ja Sakuran kanssa laskettiin sitten nuo. Elikkä, siis Gaaran kirjainten summahan on 28 Ja Rock Leen summa 69 (Pervo luku x,D) Ja sitten jaetaan Rock lee Gaaralla, jolloin saamme selville suhteen, eli noin 2,4285714 :D Sitten jaimme Gaaran Leellä, jolloin tulee noin 0,4057971:D Eihän näissä ole mitään järkeä, mutta tämä tekniikka jolla selvittää toisen suhde toiseen ja kuinka hyvin parilla menee, on mielestäni hyvin potentiaalinen ja vallankumouksellinen :D Ohhoh, olen seko xb Mutta älkää välittäkö, se johtuu vain kasvihuoneilmiöstä.

(Sasunaru on muuten 18774. Maailma on epäreilu...)


Koska paneelit ovat kuitenkin tavattoman kuivaa ajanvietettä hädintuskin 12-vuotiaalle, niin koko päivä menikin sitten haleja kerätessä - total taisi olla yli 200 halattua ihmistä. Taidettiin olla ne conin häpeäpilkut ja pahimmat pikkuernut mitä paikalle oli saapunut, ja siitähän mä en ole kovin ylpeä. Mutta aika kultaa muistot, nyt lähinnä naurattaa. Lopulta vaihdettiin lupaukset, että seuraavaan coniin joka maassamme pidetään, niin tehdään cosplayt, ja siitä sitten enemmän tulevaisuudessa.

No comments:

Post a Comment