Aioin olla ahkera.

Kun miettii mun ihanan huonotasoista huumoriani, niin ei ihmekään että aloin nauramaan kun luin tämän pienen tekstin tiistaisessa Metrossa. Varsinkin nyt kun on kuultu joka tuutista uutisia Vickanin ja Dankan prinsessatouhuiluista, niin Japanin prinsessan vierailu Suomen mustakurkku-uikkujen luo kuulostaa niin maanläheiseltä ja vaatimattomalta. Ja ps. en olisi osannut sanoa kuka on neiti Takamado ennen koko Suomen vierailua, näin hyvin mä oon sitten perehtynyt siihen kulttuuriin...

Ja koska lomalla on liikaa aika jne. pihistin mökiltä yhden Rei Shimuran johon en olekaan aikaisemmin tutustunu. Oon kuullut näistä aika paljon ja nähnytkin satoja kertoja kauppojen pokkarihyllyllä joten odotin että ihan hyvää matksua. Ja sitähän se oli - ei ihmeellistä mutta tosi loistavaa kesälukemista. Dekkareiksi nämä luokitellaan mutta ei onneksi mitään liian veristä tai ahdistavaa - ja mukaan mahtui melko paljonkin kuvausta japanilaisesta kulttuurista. Nyt kun olen lähdössä puoleksitoista viikoksi kiertämään lappia, jään päivitystauolle (mitä luultavammin, en kuitenkaan lupaa!) ja aion käyttää turhan autossa istumisen hyväksi vaikka lukemalla lisää Shimuroita ja opiskelemalla kieltä. Ahdistaa tää "moi en oo koko kesänä avannu oppikirjoja" vaikka lupasin aikaisemmin olla tosi ahkera.

All alone in the big city

Sen lisäksi että vietin viime pääsiäislomalla useita tunteja uusinta-opettelemassa kanjeja ihan kurssikirjamme alusta lähtien, niin sen lisäksi istuin nenä kiinni myös toisessa kirjassa. Kirjasto oli sulkeutumassa n. 5 minuutin sisään ja jotain oli 9 tunnin junamatkalle lainattava ja newnooniaeiollutsaatavillajaolinluvannutlukevanisenjopuolivuottasittenmitätossalukee Tokyo? Otetaan se.

Eli niin kuin takakannessa lukee, niin tarina kertoo 18-vuotiaasta englantilaisesta Adamista joka päättää varastaa isänsä visan ja ottaa äkkilähdön Japaniin etsimään kadonnutta siskoaan pimeiltä baarikujilta. Pientä katsausta paikallisiin nähtävyyksiin kuten kapselihotellit, yakuza ja hetken ajan jopa cossaavat nuoret, mutta pääpaino oli loppujen lopuksi päähenkilön ja paikallisen nuoren naisen romanssissa ja seksielämässä. Välillä tunsinkin hieman myötähäpeää Adamia kohtaan sillä mokomalla oli tyttöystävä odottamassa Englannissakin sekä vanhemmat jotka avittivat asiaa lähettämällä poliisit perään. Lukijalle ei edes kerrottu miten asiat tulee päättymään kotopuolessa, mutta muuten loppu hyvin, kaikki hyvin ja mutta kirja oli sopivan koukuttavaa hömppää ja täydellistä lomaluettavaa ja itse kyllä kirjasta pidin. Näin superlyhykäisenpikasesti tiivistettynä.

Vaan huomenna on pyhäpäivä. Katsotaan millainen kakkukriisi tulee!

Samuraitarinoita

Hassua kyllä, mutta luin juuri kirjan. Melkein kolme kuukautta se otti, mutta luettuna on! Ja vaikka en olisi sitä alussa uskonutkaan, niin tämä yli 1000 sivuinen järkäle oli selkeästi yksi vaikuttavimmista teoksista mitä olen koskaan lukenut ja pidin aivan valtavasti.

Vaikka kirjassa kuvailtiin Musashia isokokoiseksi, heivasin irroitettavat paperikannetkin lukemisen ajaksi piiloon, sillä omissa silmissäni halusin silti kuvitella kaikki päähenkilöt mielummin siloposkisiksi samuraipojiksi. Kannen pelottava karju olisi aiheuttanut itselleni lähinnä painajaisia.

Noinkin pitkää kertomusta on hankala tiivistää mitenkään, mutta se oli fiktiivinen elämänkerta Japanissa 1500-1600 lukujen taitteessa eläneestä ja eräästä kaikkien aikojen tunnetuimmasta samuraista nimeltä Miyamoto Musashi. Kuolemaa ja väkivaltaa oli paljon, mutta vastapainoksi paljon myös hellä tunteita sekä filosofiaa. Henkilöhahmoja oli niin paljon, että olisi ollut hyvä, jos olisin alusta lähtien kirjannut ylös kuka kukin on, sillä vanhat hahmotkin palasivat kehiin aina yllättävästi. Varsinkin naisten nimet olivat kieltämättä hieman kinkkisiä - Otsu, Osugi, Oko, Otsuru, Omitsu sekä paljon muitakin samankaltaisia joita en vain enää tahdo muistaa. Teksti oli erittäin selkeää ja mukaansa tempaavaa huolimatta siitä, että alkuperäinen teos oli kirjoitettu 1930-luvulla ja suomennettu 50 vuotta sen jälkeen, eli ei aivan uunituorekirja. Ja mikäli minä pystyn lukemaan tämän läpi, ja aidosti nauttia siitä niin voin sanoa että on aikamoinen saavutus kirjan kirjoittajalta - en ole aivan niitä parhaita lukijoita (lukuvauhti tälläkin kirjalla n. 25 sivua/tunti) huonon keskittymiskykyni vuoksi, ja ainoat kirjat mitä luen ovat joko koulukirjoja tai muita kuivia oopuksia eri kulttuureista yms. Tämänkin kirjan lainasin kaverin perheeltäni vain uteliaisuudesta, sillä halusin kalastaa lisää tietoa japanilaisesta kulttuurista. Ja sitähän se antoi, nimittäin loistavan historiantunnin. Itse kannatan tämän kirjan lukemista ja luultavasti myös ne 120 miljoonaa japanilaista joilta tämä kirja löytyy. Pitää vielä koluta kirjakaupat läpi, jos jostain saisin vielä omanikin.

Rockers

Johnny Johnny Johnny Johnny he's a regular boy

Johnny Johnny Johnny Johnny he's a regular boy

He's the best boy in the town

He's good at bowling, man

He's the best boy in the town

Yeah yeah yeah yeah yeah!

...sanoo Shonen Knife. Ei mitään tekemistä JE'n kanssa, mutta ilman tätä kirjaa en tietäisi mitään heistä tai monista muistakaan j-rockin nimistä.

Lainasin kuuluisan J-rock-kirjan kaveriltani muutama päivä sitten, ja sain sen luettua tänään. Kirjoittaja Josephine Yun ainakin kuvaili yhtyeiden musiikkia kiinnostavasti sekä kiinnostus japanilaiseen rockiin paistoi hyvin läpi. Parasta oli mielestäni alun pitkähkönpuoleinen Heikki Valkaman kirjoittama juttu ilmiöstä näin Suomessa, ja jopa Johnny's Jimusho oli mainittuna. Lähinnä vain siksi, että kirjoittaja halusi korostaa eroja aitojen muusikoiden sekä kaupallisten poppareiden välillä. Bändit sentään loivat itse musiikkinsa, sekä päättivät suurimmaksi osaksi asioistaan itse. Keskusteluja siitä, kummille kaikki musiikkimaailman arvostus kuuluu, rockareille vai poppareille, tuskin tulee koskaan loppumaan, joten parasta vain ingoorata. Idolien toimintaa, sekä "aitoja muusikoita" ei loppujen lopuksi voi millään tavalla verrata. Muusikot tekevät musiikkia, idolit showta, eikä kummassakaan ole mitään pahaa.

 Kuunteli sitten j-rockia tai ei niin lukeminen ei siltikään haittaa. Hieman puuduttavaahan voi musiikilliset kuvaukset olla, mutta ainakaan itse en kadu sitä, että sain taas hieman lisää tietoa japanilaisesta musiikista. Kirja oli siis suomeksi, mutta varmasti on saatavilla myös englanninkielinenkin painos, sillä kirjoittaja itse on amerikkalainen.

Malice Mizer

Takui

Psycho le Cemu

LUNA SEA

L'Arc en Ciel