12 March 2011

Lähtö olisi 30. päivä - vai onko?

Mulla on nyt hyvin pitkä tauko takana, niinkuin sivupalkistakin huomaa, vaikka asiaa olisikin ollut kerrottavana enemmän kuin sitä ikinä olisi ollut mahdollista kirjoittaa ylös. Paljon kaikkea arkipäiväistä kivaa, musiikkia vaatteita ja uutisbongauksia, vaihtarisäätöä, viisumipapereita, jännitystä, pieniä vastoinkäymisiä...ja iso vastoinkäyminen. Vaikka nyt pitkään olenkin selvinnyt ilman kirjoittamista ja blogia, niin tässä tilanteessa tarvitaan jotain ajatusten selventäjää, ja blogi sopii siihen paremmin kuin äikän essee.

Tuskin tarvitsee kenellekään kovin pitkästi selittää mitä on meneillään Japanissa tällä hetkellä. Mullekin tieto tuli oikeastaan todella hitaasti, vasta puoli seiskan aikaa illalla vaikka ekaa kertaa maanjäristyksestä ja tsunamista ilmoitettiinkin tiedotusvälineissä kai jo 8 aikaan aamulla. Mä en oikein tajua miten se on edes mahdollista mun koulussa, jossa yleensä ollaan asioista aika hyvin perillä ja kukaan, edes japanin ryhmästäkään ei puhunut asiasta. Toisaalta japanin opettaja ei koskaan saapunut tunnille, en tiedä johtuiko se siitä, että tunnin ajankohtaa oli lyhyellä varoitusajalla muutettu, vai siitä että oli taas pikkasen parempaakin ajateltavaa.

Kuva HS.fi

Nyt kun on koko illan ja yön ja aamun seuraillut asiaa, niin mulla on suhtautumiset muuttunut tässä vuorokauden aikana muutamaan otteeseen. Eilen iltapäivällä sain soiton isältäni joka kertoi lyhyesti tapahtuneesta. Sillon en vielä osannut oikeastaan järkyttyä vielä kovin pahasti vaikka kuulinkin että kyseessä on maan historian pahin maanjäristys. Illalla saikin katsoa järkyttäviä uutisvideoita, mutta vaikka itärannikolla tuhot ovat valtavat, inhimilliset tuhot olivat suhteessa vuoden 2004 tuhoihin vielä pienet. Ajattelin, että tää sulkee luultavasti ainoastaan pois sen mahdollisuuden että majoitus olisi idässä. Tänä aamuna kuitenkin on saanut pelätä pahinta tuon ydinonnettomuuden jälkeen, sillä sen vaikutukset tulevat näkymään vähän laajeminkin kuin vain itärannikolla, vaikka toistaisesti ihmisiä onkin evakuoitu vain 20 kilometrin säteellä. Ulkoministeriön antaman kehoituksen mukaan Japaniin ei kannata mennä. Nyt pitää vain odottaa maanantaihin kunnes soitan EF:fän toimistolle ja kysyn miten he toimivat. Mikä on tilanne kahden ja puolen viikon päästä? Mitkä ovat vaikutukset länsirannikolla? Saanko aivosyövän jos vietän maassa 10 kk? Onko se silti sen arvoista?

No comments:

Post a Comment