13 June 2010

Eniten ärsyttää kaikki.


Viime sunnuntain aamupäivän käytin siihen että vahdin livenä tullutta NEXUS-konserttia netistä parin tunnin ajan. Ei oikeastaan ole mitään erikoista sanottavaa paitsi että ihan kätevä tapa levittää japsirokin sanomaa maailmalle vaikka katsojia olikin netissä vain (vai onko se "vain"?) parisen tuhatta. Keskustelu viereisessä chatissa oli runsasta ja aika ylifanittavaa ja pari kertaa vähän mietitytti että mitäs minä tässä MUCCun keikkaa katselen. Pari biisiä ainakin kuvittelin tunnistavani, koska onhan mulla niiltä yksi levykin mutta oikeasti odotin vain näkeväni Aoin sooloilun. Onneksi hän esiintyi heti toisena koska mulla ei todellakaan ollut tarkoituksena jumahtaa koneelle odottamaan koko päiväksi...




Ei ihan kamalasti iskeneet hänen biisinsä, mutta ihan hyvän näköinen ja kivat vaatteet ettei mulla ole valittelemista. Puolisen tuntia joista varmaan puolet MC'tä, mutta siinä Aoi onkin parhaimmillaan...

Eilen katoin piristykseksi JrockSuomen "eniten ärsyttää kaikki" joka oli tunnin ja vartin keskustelu (k-18 leimalla) viime vuoden Desusta jossa avauduttiin jrockfandomin vituttavuudesta. Oikeasti olisin voinut kuunnella keskustelua vaikka tuplasti enemmän, koska se oli varsin viihdyttävää. Keikkoja järjestetään tarjoamalla persettä, artistit yrittää kännissä juosta ratikoiden eteen... ooooookay? Jos kiinnostaa saada edes pientä kuvaa kulissien takaisesta elämästä niin tossa ainakin on kohtalaisen suoraa tavaraa joka ainakin kiinnosti mua kovasti.

Huomenna olisi ensimmäinen vaihto-oppilasvalmennus, ja EF on taas hoitanut asiansa niin hyvin että vaikka lupasivat ilmoittaa mulle sähköpostilla tarkkoja paikkoja ja aikoja, niin mitään ei ole vaihteeksi kuulunut ja viikonloppuisin on aika turhaa soitella. Toivottavasti huomenna koulun kansliavierailun (vaihtarijuttuja) ja lääkärivierailun (vaihtarijuttuja) jälkeen ehdin soitella ja saada edes jotain selkoa näistä jutuista. Kolmen järjestön kanssa oon yrittänyt tehdä yhteistyötä mutta missään ei asioita oikeasti osata hoitaa niin kuin lupaillaan. Eniten nyt vähän ärsyttää kaikki.

No comments:

Post a Comment