19 June 2010

Mä olen muotitietoinen

Täällä blogissa näkyy aika harvoin kuvia musta (mikä on ihan hyväkin, kamerahuorailut joutaa ihan muualle) mutta tällä kertaa ajattelin tehdä poikkeuksen ja esitellä mun superhienon paidan ihan itteni päällä. Taustalla on tietysti näkyvissä mun muutama aviomies jotka on onneks esittelykelpoisempia kuin mun punainen naama ja punaset saparot.



Mulla on kutina että EF'fällä on tapahtunu pieni tavutusvirhe noiden kanssa. Mut mitä pienistä, noi on siis pieni tuliainen (pitää kuulemma pistää päälle lentokentälle) viime maanantaisesta vaihtarikoulutuksesta jonne mun käskettiin tulla. Mä en ikinä ole mistään myöhässä, mutta tällä kertaa bussi jonka luulin tulevan ei sitten tullutkaan ja jouduin juosta reilun kilometrin korkkareilla keskustaan. Ei juokseminenkaan auttanut vaan myöhästyin seuraavasta junastakin. Lopulta saavuin Pasilaan Allianssitalolle vartin myöhästä. Siellä koulutuksessa ei hirveesti ollu mulle annettavaa, sillä se oli tarkoitettu lähinnä vaihtareille jotka olis syksyllä lähössä Britteihin. Vaikka brittifaktat olisiki ihan mielenkiintosia niin mulla harmillisesti on jo omakohtaisia kokemuksia englantilaisesta ruoasta ja halvoista vaatteista. Pääsin kuitenkin juttelemaan tauolla muiden nuorten kanssa ja ykskin oli lähössä samaan pikkukaupunkiin jossa mä vietin viime kesänä kolme viikkoa. Olin joka tapauksessa japaninmatkaajana, jolla on lähtö edessä n. 9 kuukauden päästä, aika ulkopuolinen niistä muista jotka lähtevät elokuussa ja joilla on kaikilla perheet ja koulut selvillä.

Perus EF-tyyliin myös selvisi, että yksi käsikirja ja jotkut kuukausi-infot on jäänyt taas postittamatta. Ja valmennuksenkin sijainti selvisi mulle vasta muutama tunti ennen alkua sillä taas yksi sähköposti oli unohtunut lähettää. Musta tuntuu että mä soittelen sinne toimistolle jatkuvasti puuttuvien tietojen vuoks. Ens viikolla pitää soitella puuttuvasta laskusta, ettei tarvitse maksaa taas myöhässä.

No comments:

Post a Comment