10 January 2010

Don't be stupid, guys!!!

Noin viikko sitten puhuin täällä Big Bangin esityksestä Japanin Music Stationin Superlivessä. En ole vielä mikään fani, mutta olen viime aikoina kuunnellut melko paljonkin heidän musiikkiaan ja varsinkin G-D'tä. Ja kaikkien skandaalien ja uutisten vuoksi olen vielä enemmän tullut kiinnostuneemmaksi heistä. Yhdessä härössä keikassa ja vihjailevissa biiseissä ei ole tarpeeksi syitä laittaa G-D vankilaan. Tiedän katsovani kaikkea pilaantunen länsimaalaisen näkökulmasta, mutta verrattuna esimerkiksi amerikkalaisiin, G-D'n sanoituksia ei edes voida luokitella likaisiksi. Mielestäni 19 vuoden ikäraja on aika kova hänen albumilleen, ja ainoastaan kahden biisin vuoksi (Korean Dream & She' Gone). Ikävä kyllä esimerkkivideoni She's Gone'n käännöksestä poistettiin, mutta itse en nuoresta iästäni huolimatta kovinkaan järkyttynyt.

Alla olevan videon tytöllä on hyvä kannanotto asiaan (englanniksi kylläkin), jota en voi kuin myötäillä - murhaajat, pedofiilit ja raiskaajat ovat huomattavasti vaarallisempia kuin muusikot. Tai ainakin vaarallisempia kuin G-Dragon.










Suurin syy koko kohulle on hänen ensimmäinen soolokonserttinsa ja varsinkin hitin Breathe liveversio. Vau, voin sanoa että fancamien mukaan kieltämättä aika hot, mutta riittääkö se syyksi vankilalle? Fanit kirkuvat, luultavasti mustasukkaisuudesta Aimee Lee Lucasille (nainen sängyssä) ja hyvästä showsta eikä siitä, että heidän silmänsä palaisivat.









Kaikkien pitäisi nyt vain allekirjoitella adresseja, pitää haloota asiasta, sillä sen enempään ei fanit pysty. Ja aion varmasti ostaa Hearthbreaker-albumin heti (koska G-D rocks), kun HSJ vain julkaisee seuraavan singlensä. Sääli vain, että Korean johtoa tuskin haittaa, että alaikäinen suomalaisnuori ostaa kyseisen levyn. 
Finnish translation made on 21th February.

No comments:

Post a Comment