17 January 2010

Not late

Moii, halusin spämmiä taas Myojolla niinkuin yleensäkin kerran kuussa, mutta unohdin tietysti ottaa kuvan Young Songista (loistava tekosyy), joten ehkä huomenna tai joskus. Sen sijaan laitan esille kaksi (2) melko uutta esitystä. Yleensähän olen muutaman viikon myöhässä, mutta tällä kertaa olenkin vain muutaman päivän.



Link: SK 2010-01-17 Sorafune

Alku on hurjan outo, mutta ainakin pilvet tuolla taustalla ovat kivat. Sorafune on mielestäni aina ollut yksi parhaista JE'n 
biiseistä, eikä oikeastaan ole mitään väliä kuka biisin esittää, se on aina hyvä. Itse laulaminen vaan kuulostaa aika
kaamealta TOKIOn nauhan päälle, mutta jos jaksaisin nipottaa noin turhista asioista, en kuuntelisi näitä poikabändejä.


Link: Yy 2010-01-16 Ha.ru.na.tsu.a.ki.fu.yu

Kuka keksi laittaa noin pieneen studioon liikkuvan lavan? Tokio Domet ja muut isot hallit on asia erikseen, mutta muutaman neliömetrin studiossa se näyttää todella naurettavalta. Biisi on ihanaa Ya-Ya-yah-fiilistelyä, rakastan hirmuisesti.


Kamala päänsärky, ja huomenna pitäisi mennä tutustumaan erääseen lukioon enkä mistään hinnasta haluaisi missata sitä. Ja niin muuten, sain puhelun AFS'sältä (oikeastaan aika montakin, he soittelivat monta päivää ennen kuin saivat kiinni), ja vaihto-oppilashaastatteluni pidetään 28. päivä tätä kuuta. Toivottakaa onnea! Toivotaan myös, että he eivät pidä minua aivan kahelina, sillä hiukseni ovat juuri nyt mintunvihreät. Heidän täytyy päästää minut lähtemään Japaniin!


Translation 24.2.10. Blogger raiskaa rivityksiä jne.

No comments:

Post a Comment