Uusia käänteitä

Se on virallista: GD on vapautettu syytteistään ja ainoat harmit olivat sakot sekä nuhtelu. Kaiken kohun jälkeen GD'n keikka Shine a Light julkaistaan jopa DVDllä. Vaikka ala-ikäisille onkin saatavilla oma painos ilman paheellisia sänkykohtauksia, niin taidan silti ostaa normaalin version. Ja niin ihanan ristiriitaista on myös se, että vaikka Heartbreakerista tulikin kohua oliko se vain kopio Flo-Ridan Right Roundista niin tämän DVD'n mukana tulee myös CD jonka ensimmäisenä raitana on "Heartbreaker" (ft. Flo-Rida). Oikeasti voisin nyt vain nauraa ja hykerrellä sille miten koko tilanne kääntyi aivan päälaelleen ja kaikkien kannalta plussaksi.

Odotan siis innolla näkeväni koko keikan, sekä varsinkin tuon Flo-Rida-jutun. En tiedä mitä on luvassa, mutta jo fanien väsäämät mashupit ovat tarpeeksi mielenkiintoisia... 

My Lolliderella

Huuto.net on kieltämättä aika tutkimisen arvoinen paikka. Tälläkin hetkellä siellä on myynnissä kymmeniä aasialaisia levyjä, varsinkin j-rockia mutta myös JE'tä ja hinnat ovat albumeissa ja singleissä yleensä puolestatoista eurosta maksimissaan reiluun kymppiin. Mitä minä puhuinkaan viime vuonna flea market-postauksessa? Kyllä nyt saa kaikkea halvalla. Jos en tällä viikolla olisi saanut neljää pakettia postissa, niin menisin ja huutaisin hieman lisää roinaa itselleni. Kelloa vastaan taisteleminen on loppujen lopuksia aika hauskaa, vaikkakin pelottavaa: joku laittaa huudon aina kiusaksi pari minuuttia ennen sulkeutumista niin että itselle tulee hirmuinen kiire yrittää voittaa tavara itselleen. Hieman samanlaista kuin keikkalippujen hankkiminen ylisuosituille keikoille. Sen jälkeen tarvitsee aina sen puolituntisen rauhoittumissession kun koettelemus on ohi.

Siellä se pikku aarteeni on hyllyni päällä kun ei muuallekaan mahdu. Eli BIG BANGin vola kaksi Remember. Uskomattoman hienot ja epäkäytännölliset kannet jälleen!

Hologrammi siis, värit ovat päinvastaiset riippuen siitä mistä suunnasta katsoo. Olenkin ihmetellyt, miksi levynkansista on netissä näkynyt paria erilaista versiota.

Haru Harusta, Liesista sekä Last Farewellista (jonka tunnen paremmin nimellä Baby Baby) mukana oli hieman uudenlaiset versiot mikä oli tavallaan hieman tylsä juttu, sillä levyltä otetut biisit ovat useimmin parempilaatuiset kuin netistä ladatut (meinaan, olen laiska etsimään hyvälaatuista jos ensiyrittämällä en sellaista saa). Varsinkin Liessin uudesta versiosta pidän kuitenkin, sitä biisiä ei kyllä pysty pilaamaan millään.

Mukana oli myös kilokaupalla silmänruokaa, ylivärikkän ja hienon kirjasen lisäksi myös toinenkin paperilituska, tarra-arkki sekä pienet ja litteät BB-ukot. Aikamoinen herkku siis, ei haittaa vaikka jouduinkin maksamaan 16€. En siis ihan ollut ainut halukas ostamaan tätä!

Koska omistan jo normaaliversion sekä faniklubiversion Ultra Music Power-sinkusta, tämä toinen ostokseni livejournalin JE_salesista ei oikeastaan antanut mitään muuta uutta kuin...

...yhden uuden kappaleen jota ei muilla versioilla ole, sekä sen karaoke-version (Too Shy)...

...sekä muutaman söpön wet look-skidin ja hassunnäköisen Daikin. Nyt kun sain hamstrattua itselleni tämän first press regular editionin, niin eihän multa puutu kuin limited editionit heidän kolmesta ensimmäisestä sinkustaan niin omistaisin aivan kaikki heiltä ilmestyneet levyt. Hienoa, tila on melkein loppu jo nyt ainakin HSJ-levykotelostani johon Myojon mukaan pitäisi mahtua myös heidän DVD'tkin!

Ja pisteenä i:n päälle tältä päivältä vielä...

Huono kuvanlaatu, mutta tässä se on! Lollipop part. 2, kokonainen MV. My Cinderella, you're the Lolliderella...

Kevät on aika musiikin

On aikalailla tunne vailla vertaa, kun kotiin saapuessa huomaa lattialla saapumisilmoituksen tai parhaimmillaan jo paketin odottamassa sängyllä. Pakettien odotus on tuskaa, kun saapumispäivästä ei ole takeita, mutta on vain hauskaa ylläpitää jännitystä viivyttelemällä ja avaamalla paketit hiiitaaaaaasti.

Ei edes aluksi tullut mieleenkään, että miten paketti, jossa on vain 3 levyä sekä korvakorut voisi olla noin älyttömän iso.  Ja YesAsia on huomattavasti mukavampi kuin sisarensa YesStyle, sillä se merkitsee paketit aina lahjaksi eikä kalliitkaan paketit ole koskaan joutuneet tulliin. Ja ilmaiset postarit on aina suurta plussaa (vaikka saapuu nykyään hieman hitaanpuoleisesti).

Tässäkään vaiheessa en miettinyt oudon muhkeaa ulkomuotoa. En avannut koko pakettia, vaan noukin päältä kirsikan eli ?!-korvakorut GD-tyyliin!

Huono kuva mutta kyllä sillä suunnilleen samanlaiset on Heartbreakerissa. Hinta oli alle kympin, mutta tässä vaiheessa en voi vielä sanoa onko niissä nikkeliä eli korvantappoainetta. Hienot ja ihanat livenä ja korvissakin, mutta näyttää paljon paremmilta, kun pitää toisissa rei'issä, eikä heti ensimmäisissä, jottei korvanlehdet roiku epätoivoisesti.

Tässä oli kuitenkin se suurin tilansyöjä - eli G-Dragonin Heartbreaker albumi. Ei tullut koskaan mieleenkään, että kukaan pakkaisi levyään tälläiseen pakettiin. Onhan se hieno, ja voittaa jopa sen Golf&Miken Get R3adyn kotelon jota vähän aikaa sitten ylistin jännimmiksi levynkansiksi ikinä. Ei vain hajua, mihin tälläisen valtavan paketin tunkee. Toistaiseksi se on levyhyllyni päällä uchiwoiden ja erään toisenkin tilaihmeen kanssa, mutta tuo itkevä naama on vain niin ruma, etten haluaisi tuijotella sitä päivittäin!

Lehtinen on kuitenkin uskomattoman hieno ja iso, samoin kuin itse levykin. Paljon hienoa visuaalista taidetta ft. GD.

Lopulta kuitenkin odotetuin osa - 瞳のスクリーン eli Hitomi no Screen! Kuulin vihdoin kunnolliset audiot ja näin making offin. Sääli huomata poikien kasvaneen jo sen verran, ettei lapsellista sekoilua löydy juurikaan kuin vakiopelle Hikarulta. Vaikka tanssitreenejen seuraaminen on aina ollut hauskaa, niin oikeastaan koreografioitujen taistelukohtausten harjoittelun seuraaminen vielä hauskempaa. Se näytti oikeasti hienolta...

Miksiköhän ostan levyjä aina hirmuistesti varsinkin keväisin? Viime keväänä hankin suurimman osan JE-krääsästäni, ja nytkin on taas 3 pakettia tulossa postissa. Ei pelkkää musiikkia, mutta silti. 

Lomakkeita

Hitomi no Screen löytyy taas satojen tuhansien levyhyllyistä, vaan ei vielä minun kiitos ylihitaan postin. Kaipaan jo sitä aikaa kun YesAsian paketit oli Suomessa jo muutaman päivän sisällä. Ja kieltäydyn lataamasta niiden biisien kunnollisia audioversioita netistä. En edes vielä ole suostunut kuuntelemaan läpikään HS7'n uutta biisiä, vaan jaksan epätoivoisesti odottaa levyjä. Ja miten ihmeessä muut ympäri Euroopan ovat saaneet levynsä pahimmillaan jo ennen ilmestymistä? Jos näillä kestää yhtä kauan kuin edellisellä paketilla (eli kuukausi), niin olen vihannes siihen mennessä.

Muita Thaimaa-tuliaisia sain tänä viikonloppuna, eli muutama pikku kolikko jotka olin etukäteen pyytänyt, sekä Adidaksen toppi joka sattui olemaan liian pieni äidilleni. Jaa, äkkiähän mä L-koon kavennan XS'sään! Pääsin myös näkemään satoja valokuvia 2m x 2m kokoisena. Aika hieno paikka, ja uudelleenkin aikovat mennä. Hei, pääsenkö mukaan?

Viikko sitten lähetin vaihtarihakemukset varmuuden vuoksi myös EF'älle ja YFU'lle. EF aloitti soittelun heti alkuviikosta, mutta sopivasti soittivat kahtena päivänä 20 yli 12 aikaan jolloin olen tunnilla, eivätkä enää suostuneet vastaamaan kahden aikoihin. Piti sitten itse soittaa keskiviikkona ennen tuntini alkamista, ja sainkin sovittua haastattelupäiväni puolentoista viikon päähän torstaille. Kuulemma siitä menee vain parisen viikkoa kun saa selville, pääseekö. Heti perään soitin sitten AFS'sälle ja kysyin, milloin sieltä saa tulokset tietoon. Sanoivat, että parin viikon kuluttua, joten eivät aivan mene päällekäin. Hyvä niin, mutta ehdin silti käymään haastateltavana ainakin EF'llä ja siten maksaa 25€ haastattelumaksun. YFU on siinä ja siinä, sillä he ilmoittivat haastatteluni kahden ja puolen viikon päähän torstaille. Heiltä tulikin iso nipullinen esitteitä sekä paperinen hakemus, siinä missä EF hoitaa hakemukset pääasiassa netissä.

Iloista hakemusten täyttämistä siis. Kivaa, saan taas etsiä koulun numeroita ja allekirjoituksia. Satuin vielä hukkaamaan uusimman todistukseni, joten pitääpä käydä oponkin luona kyselemässä mitä tehdä.

Samuraitarinoita

Hassua kyllä, mutta luin juuri kirjan. Melkein kolme kuukautta se otti, mutta luettuna on! Ja vaikka en olisi sitä alussa uskonutkaan, niin tämä yli 1000 sivuinen järkäle oli selkeästi yksi vaikuttavimmista teoksista mitä olen koskaan lukenut ja pidin aivan valtavasti.

Vaikka kirjassa kuvailtiin Musashia isokokoiseksi, heivasin irroitettavat paperikannetkin lukemisen ajaksi piiloon, sillä omissa silmissäni halusin silti kuvitella kaikki päähenkilöt mielummin siloposkisiksi samuraipojiksi. Kannen pelottava karju olisi aiheuttanut itselleni lähinnä painajaisia.

Noinkin pitkää kertomusta on hankala tiivistää mitenkään, mutta se oli fiktiivinen elämänkerta Japanissa 1500-1600 lukujen taitteessa eläneestä ja eräästä kaikkien aikojen tunnetuimmasta samuraista nimeltä Miyamoto Musashi. Kuolemaa ja väkivaltaa oli paljon, mutta vastapainoksi paljon myös hellä tunteita sekä filosofiaa. Henkilöhahmoja oli niin paljon, että olisi ollut hyvä, jos olisin alusta lähtien kirjannut ylös kuka kukin on, sillä vanhat hahmotkin palasivat kehiin aina yllättävästi. Varsinkin naisten nimet olivat kieltämättä hieman kinkkisiä - Otsu, Osugi, Oko, Otsuru, Omitsu sekä paljon muitakin samankaltaisia joita en vain enää tahdo muistaa. Teksti oli erittäin selkeää ja mukaansa tempaavaa huolimatta siitä, että alkuperäinen teos oli kirjoitettu 1930-luvulla ja suomennettu 50 vuotta sen jälkeen, eli ei aivan uunituorekirja. Ja mikäli minä pystyn lukemaan tämän läpi, ja aidosti nauttia siitä niin voin sanoa että on aikamoinen saavutus kirjan kirjoittajalta - en ole aivan niitä parhaita lukijoita (lukuvauhti tälläkin kirjalla n. 25 sivua/tunti) huonon keskittymiskykyni vuoksi, ja ainoat kirjat mitä luen ovat joko koulukirjoja tai muita kuivia oopuksia eri kulttuureista yms. Tämänkin kirjan lainasin kaverin perheeltäni vain uteliaisuudesta, sillä halusin kalastaa lisää tietoa japanilaisesta kulttuurista. Ja sitähän se antoi, nimittäin loistavan historiantunnin. Itse kannatan tämän kirjan lukemista ja luultavasti myös ne 120 miljoonaa japanilaista joilta tämä kirja löytyy. Pitää vielä koluta kirjakaupat läpi, jos jostain saisin vielä omanikin.

Lehdet hämmentävät

Toissa iltana/yönä Hesaria lukiessani satuin lukemaan pienen artikkelin, joka hämmensi aika lailla:

"...lisäksi tarjolla on muun muassa Harry Potter- henkinen leiri sekä japanilaiseen rock musiikkiin keskittyvä kurssi."

Siis mikä kurssi? Pähkäilin seuraavankin päivän, että onko kurssin ideana tutustua bändeihin, leikkiä j-rokkaria vai jotain muuta. Ja ovatko leirit muunkin kuin vain lollaamisen arvoisia?

Jälkimmäiseen kysymykseen en saanut vastausta, mutta mainoksessa annetussa osoitteessa surffaamalla huomasin että kursseja onkin neljä, eikä vain yksi. Ne muodostavat kuitenkin yhden kokonaisuuden: ensimmäisenä päivänä tutustutaan bändeihin, sanastoon yms. ja tehdään uchiwa haluamasta henkilöstä. Kahdella kerralla harjoitellaa furitsukeja (jaksaako niitä oikeasti opetella kuuden tunnin ajan?) tunnetuilta bändeiltä kuten the GazettE, SuG yms. Sitten vielä yhdellä kerralla koristellaan kännyköitä, kynsiä yms. tilpehöörihirviöiksi japanilaisten lehtien innoittamana ammattilaisavustuksella. Mitä ihmettä? Kurssit on kaikki JrockSuomen pitämiä, joten varmasti tietotaitoa löytyy mutta silti aiheet on hieman outoja. Tuskin kehtaan heittäytyä mukaan, mutta kuulisin mielelläni lisää. Ja onko näitä pidetty aikaisemmin? Miksen ole kuullut?

Toinen viimeaikainen hämmennys on ollut Demin Liisa Ihmemaassa-juttu, jossa kehotettiin pukeutumaan lolitaksi, ja järjestämään teekutsut. Liisa on tosin aina ollut lolimaailman suurimpia tyyli-ikoneita, joten ei ollut kaukaa haettua yhdistää elokuvaa lolitajuttuihin. Artikkelissa ei ollut pahasti mitään suurempia virheitä, joten paljon on Demissäkin kehitytty muutamassa vuodessa. Ainoastaan kiinnitin huomiota rimpsu-sanaan, ja ainakin omaan korvaani rimpsuessut sekä rimpsujen suosiminen kuulostaa vain niin...halvalta. Röyhelökin olisi parempi sana! Enkä itse suosittelisi ketään ompelemaan pitsiä kiinni alushameeseen, ja sitten antaa alushameen näkyä mekon/hameen alta. Parempi jos ompelee pitsin suoraan mekkoon. Silti ihanaa, että luonnonmateriaaleista tehdyt pitsit ovat mainittu artikkelissa, vaan kuinka moni oikeasti tunnistaa puuvillaisen ja muovisen pitsin? Itse olen saanutkin pitsiekspertin aseman jo ihan vain tunnistamalla nämä kaksi laatua toisistaan. Sekä vaikka Anna House onkin ihan hyvää laatua, niin mielestäni esimerkkimekot olisi silti voitu ottaa joltain tunnetulta japanilaismerkiltä. Jos silti haluaa saada selvää tekstistä ja lukea koko jutun, niin ostakaa oma lehti kuukauden sisällä, menkää kirjastoon, tai pihistäkää kaverilta niinkuin minä!

HANGRY & ANGRY tulee myös Suomeen kevään lopulla, eli sinne varmaan olen menossa mikäli seuraa saan ja selviän hengissä LM.C'stä. En ole kuunnellut kummemmin, mutta Top Secret on loistava biisi (vaikka naisvokalistit ei yleensä miellytä) ja haluanhan toki nähdä heidät sillä he ovat entisiä Morning Musumen jäseniä eli olleet osana Hello!Projectia, ja minähän nimenomaan inhoan Morning Musumea ja Hello!Projectia. Koska ristiriitaisuus on jees.

Karkkivärejä

Se on hyvä että JE'ssä toimitaan tänäpäivänä niin loogisesti. Ensin juhlallisesti julistetaan NYC Boys viralliseksi ja pysyväksi ryhmäksi, sitten kahden kuukauden päästä kerrotaan että NYC Boyssin erikoisryhmä NYC julkaisee singlen. Siis mitä ihmettä? Parempi sekin että edes teeskennellään, että BIS olisi jotenkin mukana ryhmän toimissa, kuin että avoimesti todetaan että heidät on jätetty ulkopuolelle. 

Single, joka jo on nyt ennakkotilattavissa sekä CDJapanista että YesAsiasta, on tietysti Yuuki100%. Se sama biisi, joka oli aluksi Hikaru GENJIN (1993), Ya-Ya-yahin (2002) ja jota kaavailtiin vuosi sitten Hey!Say!JUMPinkin julkaistavaksi. En haluaisi ostaa, sillä en tässä tapauksessa ole tippaakaan kiinnostunut tukemaan Johnnya. Silti tiedän, että en pysty boikottiin, vaan tilaan molemmat versiot kuitenkin. Hiton CD-keräilijä. Älkää te muut kuitenkaan olko yhtä tyhmiä kuin minä!

Silti vastapainoksi sain hieman ilahduketta BIG BANGin uusimman biisin Lollipop kakkosen mainosjutuista. Ehkä pian saadaan nähdä koko musiikkivideokin?

I love the kuvanlaatu.

Se on hassua, miten johonkin ryhmään voi rakastua niin kovasti parin kuukauden aikana. Varsinkin stylistit ovat tehneet niin huipputyötä. Värien rikkautta, ah - oon vihdoinkin iloinen siitä että omistan värillisiä farkkuja useissa väreissä, sekä siitä että omistan vaatteiden tekemisen jalon taidon. Pakko ainakin mm. liukuvärjätä itselle farkkulegginssit sekä tuollainen hymypaita, Breathesta tuttujen hymysormikkaiden kaveriksi. Biisiäkin on tullut huudatettua niin laittoman monta kertaa. Ja mä niin yritin estää itseäni koukuttumasta korealaispoppareihin, koska se on menoa nyt.

Ja olen nyt alkanut vakavasti miettiä, että tarttenkohan lainkaan Junioreiden kalenteria. Kolmekymmentä euroa hmm.